sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kotona jälleen!

Ja pakko tunnustaa että hyvältä tuntuu. Kummallista miten nopeasti tänne on kotiutunut että tuntuu ihan oikeasti siltä että tulee kotiin kun kone laskeutuu Zürichiin. Untuvatakit kainalossa suuntasimme kotiin ja koska miehenikin piti vielä pari vapaapäivää, suuntasimme heti yhdessä kävelylle. Nurmi on vihreänä ja laitumilla on taas lehmiä, kutsun paikallisia lehmiä kauhtuneiksi, koska ne ovat hieman pienempiä ja väriltään haalean ruskeita. Kertakaikkisen liikuttavia yhtä kaikki.


Muilla magnoliat kukkivat jo upeasti, mutta omani päätti tehdä lehdet samoin tein eikä yhtään kukkaa ilmaantunut. Ehkä ensi vuonna sitten. Myös kevätesikot levittäytyvät upeina mattoina pihoilla ja nurmikoilla. Siirsin myös omat sisällä ilahduttaneet kukinnan päätyttyä terassin kukkapenkkiin.


Myös tulppaanini ja skillani ovat puhjenneet kukkaan ja onneksi ehdin nähdä sen, koska jo tänän monet olivat kukintansa loppuvaiheessa ja skillat osin jo siementävät.


Muina puuhina olen istuttanut osan samettikukista jo maahan, koska muutamat koekappaleet selvisivät kaksi yötä ulkona. Tiedän, että tämä on melko rohkeaa, mutta terassimme on niin korkealla ettei sinne halla nouse. Kuvassa taustalla pensasmustikka Sparta, jonka ympärille olen istuttanut samettikukkia koristeeksi, etualalla viime vuodesta selvinnyt yrttiruukku jonka minttu on näköjään valloittanut lähes kokonaan. Tulinpa samalla oppineeksi, että rucola on monivuotinen. Yksi syksyllä kitkemättä jäänyt yksilö on nimittäin puskenut ruukusta uuden kasvuston ja makutestin mukaan on oikein hyvä!

2 kommenttia:

  1. Magnoliasta olen kade, vaikka olen kyllä lukenut, että japaninmagnolia voisi kestää meidän korkeuksilla.

    Aurinko sentään paistaa ja krookukset pistävät esiin mullasta, joten kyllä se kevät tänne Pohjolaankin tulee. Sveitsiin oli muuten yllättävän helppo kotiutua.

    Ja niistä lehmistä, ne ovat sveitsiläisten oma rotu, Sveitsin ruskea. Aivan hurmaavia otuksia varsinkin vuorilla :) (olen työni puolesta lehmien kanssa tekemisissä)

    VastaaPoista
  2. Teillä on pihalla sitten todella hyvä mikroilmasto tai lämmin nurkkaus kun jo krokukset pilkistelevät! Viime viikolla Itä-Suomessa käydessäni lunta oli todella paljon ja lisää kuulemma tulee.. :) Ehkä siellä teidän pihallanne hyvinkin joku sopiva magnolia laji kestäisi? Viimeisimmässä Viherpihassa oli muistaakseni oikein hyvä juttu Suomeen soveltuvista magnolioista.

    Ja ne lehmät, ne ovat minusta aivan todella suloisia! Olenkin miettynyt onko se joku oma rotunsa kun on niin erilainen. Meillä on nautakarjaa ajamaan tarkoitettu koira, lancashire heeler ja aluksi lenkit lehmäaitausten ympärillä olivat aika haastavia, mutta nyt se on tottunut. :) Kotiutuminen on tosiaan ollut helppoa meille kaikille, melkein kuin Suomessa olisi paitsi sää on usein mukavampi.. Etenkin pidän siitä miten kohteliaita ja ystävällisiä ihmiset ovat. Välillä jos olen pahalla päällä, ei tarvitse kuin käydä kävelyllä ja jokainen hymyilevä vastaantujijan tervehdys vie harmitusta mennessään, kunnes lopulta hymyilen itsekin! Ainoana miinuksena voisin sanoa työnhaun olevan todella vaikeaa. Me tulimme miehen työn perässä ja minä olen etsinyt jo vuoden ilman menestystä vaikka saksakin alkaa jo jollain tasolla sujua ja ranskaa puhun ihan hyvin. No, enemmän aikaa kuopsutella kukkia...:)

    VastaaPoista

Alku

Alku
Muuttaessamme terassilla kukoistivat ainoastaan rikkaruohot. Onneksi mies oli sentään ostanut kimpun kukkia väriksi.