Kukkaterapiaa

Puutarhablogini muuttuu hetkeksi surublogiksi menetettyäni yllättäen äitini liian aikaisin, vain 60-vuoden ikäisenä. Tieto saapui minulle vasta sunnuntaina, koska poliisi ei ollut löytänyt uutta numeroani ilman pienoista salapoliisi operaatiota. Olen tuntenut oloni hyvin tyhjäksi ja istuskellut paljon terassilla. Tänä aamuna siellä kävi sinitiaispariskunta ja muistin heti, että kutsuimme niitä äidin kanssa aina hömppä-linnuksi niiden hassun edestakaisin lentelyn ja pään keikuttelun vuoksi. Tänään sitten menin ruokakauppaan ensi kertaa itse ja ainut mitä ostin sieltä, oli yksi jalokärhö ja magnolia.

Olen aina halunnut saada magnoliapuun tai pensaan, mutta Suomen oloihinkin jalostettujen yksilöiden talvikestävyys oli II-vyöhykkeellä epävarmaa ja hinnat näille Mustialan arboretumissa jalostetuille yksilöille hirvittivät. Nyt päätin ostaa äidille muistopensaan ja toivon että se selviytyy. Kärhöjä äidin puutarhassa oli paljon ja ostin aina uuden äitienpäiväksi, ne viihtyivät siellä ihanasti. Nyt se puutarha periytyi minulle, mutten vilpittömästi voi kuvitella meneväni sinne enää muuta kuin hoitamaan pakolliset käytännön asiat. Itse taloon liittyy liian vaikeita tuntemuksia.

Ystäväni ja naapurini ovat täällä olleet valtavaksi tueksi. En ole ollut juuri hetkeäkään yksi ja välillä ovensuussa on ollut ihan ruuhkaa. Alla tänään saamani kukat.

Kimpussa olevan pienen freesian kukat tuoksuvat huumaavasti.

Surukukat voivat olla myös värikkäitä. Itse pidän liljoja kauniina, mutta koska äiti rakasti väriä ja kevättä, tilasin hänen muistolaitteeseensa leikkonarsisseja. Hän piti niistä. Hautaustoimisto varmasti ihmetteli, mutta ne ovat minun äitini hautajaiset ja tärkeintä on että ne ovat hänen näköisensä.